Kieli kielen tuolla puolen, loitsut, luomisen sanat, luotteet. Sanoilla luot maailmasi. Ihminen on sanojensa vanki. Mytologian kieli, loitsujen kieli, tarjoaa mahdollisuuden ilmaisulle, luomistyölle, sanoille sanojen, eli ajan sekä paikan rajojen tuolle puolen.
Suurin osa itämerensuomalaisesta loitsuperinteestä on nelipolvitrokeen mitassa. Runomitta antaa runonlausunnalle ja laululle poljennon ja tahdin. Se helpottaa pitkienkin kokonaisuuksien muistamista ja toistamista. Kalevalamittana tunnettu runomitta on toiselta nimeltään nelipolvitrokee. Toki käsite runomitasta on tutkijoiden luoma, runolaulajilla, elävässä elämässä, ei ollut mittoja joiden mukaan laulettiin vaan runomitta oli säännönmukaisuuksia, jotka seuraavat luonnollisinta matematiikkaa jota kieli tuottaa tai josta kieli kumpuaa.
Muinoin runomitta on ollut luonnollinen osa kielen sääntöjä ja matematiikkaa ja ihmisten mieli on kyennyt toimimaan noiden sääntöjen kautta. Ulkoa muistaminen onkin kenties ollut ilmaisua, joka on kummunnut yksilön ja yhteisen kulttuurista ja maailmankuvasta. Myös nykyihminen kasvatetaan tietyn kielen sääntöihin ja lapsi kasvaa omaksumaan ne omaksi tavakseen jäsentää maailmaa. Esivanhemmillamme runomitta on ollut luonnollinen kieli, jonka kautta maailmaa ovat jäsentäneet ja tehneet oman maailmankokemuksensa ilmaistavaan muotoon.
Myös loitsujen mytologia on kieli, joka toimii tietyn logiikan, voisiko jopa leikitellen sanoa matematiikan mukaan, ja kun tuo logiikka on hallussa, voit käyttää loitsujen kieltä ilmaisussasi, maailmasi luomistyössä. Kuten tietäjät ovat tavanneet tehdä. He ovat aina olleet kiinnostuneita puhuttelemaan alitajuntaa, pinnan alla olevaa. Ajatteleva, analysoiva mieli ei ole mielenkiintoinen, sehän on vain kuin jäävuoren huippu. Loitsut puhuvat pinnan alla olevan jäävuoren kieltä, ohjaten sen kulkua ja pinnan päällä oleva huippu seuraa, tajuamattaan.
Loitsuilla luodaan. Kaisa Häkkinen kirjassaan Nykysuomen sanakirja 6 kertoo että sanalla luoda on vastineita suomen sukukielissä ja merkitys on alunperin ollut heittämiseen, suuntaamiseen ja kohdistamiseen. Vieläkin luodaan lunta ja luodaan silmäys johonkin. Sana luoda on myös sanan luonto taustalla. Luonto on alunperin tarkoittanut luonnetta, kykyä ja sisua. Luomakunta, ihmisen ulkopuolinen maailma – merkitykset ovat tulleet pikkuhiljaa. Kertooko tämä siitä että kenties muinaisen ihmisen maailma ei ollut erillinen hänestä itsestään, vaan enemmänkin hänen potentiaalinsa, kykynsä, todellinen luonteensa, luontonsa. Loitsuilla luodaan tätä.
Syntyloitsut, kertovat loitsut, manaukset, rukousloitsut. Kaikki tekevät todeksi luonnon, maailman jossa elät, oman itsesi syvimmän luonnon. Luodun luomakunnon. Sen jonka äärellä ollaan loitsuamisessa. Loitsu ovat sanan voimaa.
”Tulen synty taivosesta, vuoresta veen sikiö, mullasta minun sukuni”
Loitsun laulaminen tai lausuminen on luomisrituaali. Uudelleen kirjoitat maailmankokemustasi. Tätä sanan voimaa voi hyödyntää eri tilanteissa, kuten esivanhempamme ovat tehneet.
Vuodenkierron, elämänkaaren, kuunkierron, vuorokauden taitekohtiin löytyy omat rituaalit.
Loitsut ovat helppo tapa pyhittää omaa arkea ja elämää.
Loitsut luovat synkroniaa tuon pinnan alla olevan todellisuuden, Suuren Luonnon, alitajunnan tasolla.
Sauna-Akka, perinnesaunottaja Laura Foon tutkii itämerensuomalaista perinnettä käytännöllisestä ja lahjatalouden periaatteisiin pohjautuvista lähtökohdista. Mielikin metsä on Sauna-Akan koti, josta hän ammentaa työhönsä saunottajana. Tätä aarreaittaa hän haluaa avata myös kaikille muille kiinnostuneille Mielikin metsän tarinoissa.