Saunotus

Esivanhemmat saunassa

Saunassa et ole koskaan yksin, sinulla on aina mukana suuret sukukunnat.

Virolainen saunottaja Eda Veroja sanoi, että saunassa on mukana aina seitsemän sukupolvea eteen ja taakse.

Sauna on välitila, portti maailmojen välillä. Saunassa synnytään ja saunassa lähetetään viimeiselle matkalle.

Saunassa verho maailmojen välillä on häilyväinen. Sauna on välitila, jossa ollaan tämän ja tuonpuoleisen rajamailla.

Saunaperinteeseen kuuluu esivanhempien ja vainajien muistaminen ja palvonta. Sauna on ollut tapana lämmittää myös edesmenneille.

Vainajien valtakunta.

Tuonilmainen, Tuonela, Manalan maat. Vainajien valtakunta. Kalmanväen kamarit. On ajateltu, että niin kauan kuin ihminen muistetaan nimeltä, hän on tavoitettavassa. Kohdattavissa, vaikkapa saunaan kutsuttavissa. Nimen unohtuessa hän siirtyy Kalmanväkeen.

Tuonelaan. Jumiin. Ykseyteen. Kaikkeuteen. Sinne mistä kaikki alkaa ja minne kaikki päättyy. Missä alku ja loppu ovat yhtä. Kaikki ja ei mitään. Tuonela.

Tuolla kaikkeuden potentiaalissa on kaikki mitä ikinä voi olla, potentiaalina. Ja tuo potentiaali toteuttaa itsensä, ottaen muodon, olemuksen, elämän.

Jokaisella elämällä on siis tarkoitus. Se toteuttaa tuota kaikkeuden potentiaaliaan, realisoi sitä. Mikään ei ole sattumanvaraista.

Tämän kanssa työskentelemme ylisukupolvisessa saunassa, mukana ovat edellä menneet ja tulevat sukupolvet.

Saunassa on kaikkeus, kaikki mitä koskaan on ollut ja koskaan tulee olemaan.

Tutustu Tuonelaan

Ajatus vainajista ja esivanhemmista voi olla vieras, kenties pelottavakin. Virolainen saunaopettaja Eda Veeroja on sanonut, että esivanhempien ajatukset ja kokemukset ovat linssi, jolla maailman näet ja koet. Kaikki, mitä on tapahtunut, ajateltu ja koettu, vaikuttaa siihen, miltä sinun maailmasi tuntuu. Edeltä menneiden traumat ja riemut vaikuttavat sinun alitajuiseen kokemukseesi elämästä. Yksittäisen ihmisen kokemukset ovat osana tuota sukupolvien, ihmiskunnan kokemusverkkoa, suurta mielenmaisemaa. Ne ovat luoneet alitajuiset käsitykset siitä mitä maailma on. Perimätieto, jota suullisesti ja taidollisesti välitetään on vain osa tästä.

Syntymä ja kuolema, matka tämän ilmaisiin ja tuon ilmaisiin on tapahtunut saunassa. Saunassa on siis mahdollisuus hetkeksi irtautua ajasta ja paikasta, olla osana suurta sukukuntaa ja sitä kautta ottaa paikkansa tuossa elämän verkossa.

Kun luot löylyn, liityt osaksi suurta löylyn luomisen kokemusta.

Kaikki löylyn luomisen kerrat, joita koskaan on tapahtunut tai tulee koskaan tapahtumaan. Kertaus on opintojen äiti.

Tämä on totta myös sukupolvien verkossa. Kerta kerran jälkeen yhdyt suuren sukukuntaan.

Mielikin metsä saunaperinne

Mielikin metsän tarinat

Sauna-Akka, perinnesaunottaja Laura Foon tutkii itämerensuomalaista perinnettä käytännöllisestä ja lahjatalouden periaatteisiin pohjautuvista lähtökohdista. Mielikin metsä on Sauna-Akan koti, josta hän ammentaa työhönsä saunottajana. Tätä aarreaittaa hän haluaa avata myös kaikille muille kiinnostuneille Mielikin metsän tarinoissa.

Löydät minut