Kekri ja martaiden aika
Kekri on sadonkorjuun juhla, mutta samalla paljon enemmän. Se on vanhan vuoden kuolema, joka tarjoaa siemenen uuteen elonkiertoon. Kekri on elämän ja kuoleman pyörän kääntymisen, täyttymyksen, hetki, välitilinpäätös, jossa pysähdymme katsomaan, mitä on tullut elettyä ja millaista satoa olemme niittäneet. Kun joka syksy teemme tämän välitilinpäätöksen, on se viimeinen tilinpäätös, kun elonkehrä saa lopullisen täyttymyksensä, kevyempi.
Kekri kutsuu meidät kuoleman äärelle.
Kekrin aikaan eletään kaamosaikaa. Pimeää, kuollutta kautta, jolloin luonto vetäytyy lepoon ja elämä näyttää ulkoisesti pysähtyvän. Juuri tässä hetkessä on mahdollisuus pysähtyä myös oman elämän äärelle.
Mitä on kuolema?
Kuolema on elämän pohja. Se antaa elämälle perspektiivin. Syntymässä erkaannumme tästä perustasta, ja elämä on lopulta paluumatka takaisin. Kuolema ei siis ole vain elämän päätepiste, vaan myös sen lähtökohta ja edellytys.
Kekri tarjoaa meille mahdollisuuden harjoitella kuolemaa. Pysähtyä tilinteon ja sadonkorjuun äärelle.
Millaista satoa niität? Oletko elänyt omaa kohtaloasi todeksi? Oletko kulkenut omaa polkuasi vai eksynyt siitä? Mitä elämästäsi lopulta jää käteen?
Kekri on kalibroinnin mahdollisuus. Voimme ottaa kompassista tukea, tarkistaa suuntaamme ja varmistaa, että pysymme kohtalon polulla. Se on hetki, jolloin voimme tarkastella omaa elämäämme rehellisesti.
Kekri tarjoaa mahdollisuuden välitilinpäätökseen. Mitä useammin sen teemme, sitä kevyempi ja sujuvampi on lopullinen elonkehrän täyttymys, kun suuri pyörä lopulta pysähtyy.
Vainajat kunniavieraina
Kekrinä on ollut tapana kutsua vainajat juhla-aterialle ja saunaan. Pöytä katetaan koreaksi sadonkorjuun antimilla ja sauna lämmitetään hartaudella. Vainajat kutsutaan kunniavieraiksi.
Keitä vainajat oikeastaan ovat? Martaita? Niitä, jotka ovat kulkeneet edellämme ja joiden elämä jatkuu muistoissamme? Heitä, joiden työtä ja tarkoitusta elämällämme jatkamme.
Ruokapöytä ja sauna ovat yhä kodin keskuksia, joiden äärelle keräännymme yhteen. Niissä olemme elämän ja elämän tulen palamisen, perusedellytysten äärellä: ravinnon ja puhdistautumisen, lämmön ja elämän ylläpitämisen.
Kekrinä nämä kaksi saavat erityisen merkityksen. Ruoka ja sauna ovat kuin kaksi tuliuhria. Toisessa ravitaan elämää, toisessa puhdistetaan tulen transformatiivisuuden avulla.
Sauna opettaa myös kuolemasta. Kuollut puu on elävän tulen edellytys. Jotta tuli voi palaa, jonkin on ensin kuoltava. Elämä tarvitsee kuolemaa. Kekrinä kiitämmekin maanalaisia, maahanpantuja, esivanhempia, niitä, joilta kaikki elämän ja sadon antimet saadaan.
Kekrinä on tunnettu myös veriuhrin ja uhritulen symboliikka. Kekripukki poltetaan, ja tuli ottaa vastaan sen, mikä on tullut tiensä päähän. Vanha väistyy, jotta uusi voi syntyä.
Kohtalon kehrä
Kekri liittyy myös kohtaloon. Itse sana kekri on yhdistetty pyörään ja kehrään elämän ja kuoleman kiertokulkuun. Pyörä pyörii, elonkehrä kulkee, ja jokaisella on oma lankansa tässä kokonaisuudessa.
Joulupukin esi-isänä pidetty kekripukki tunnetaan myös Köyrittärenä. Hänellä on keritsimet kasvojen tilalla. Keritsimet tunnetaan myös kohtalottaren välineenä, jolla hän lopulta katkaisee elämän langan.
Kekrittären tehtävissä ollaan siis tekemisissä kohtalon kanssa. Eikö myös joulupukki jaa kohtaloa, lahjoja sen mukaan, miten ihminen on vuoden aikana elänyt?
Kohtalo ei ole vain jotakin, joka tapahtuu meille. Se on myös jotakin, jota elämme todeksi..
Muistojen pankki
Mitä kuolemassa jää mukaan?
Ehkä muistot. Muistojen pankki on se, mitä olemme elämämme aikana kerryttäneet ja mitä lopulta viemme mukanamme. Se, mitä olemme kokeneet, muistaneet ja jättäneet jälkeemme.
Muistaminen on eräänlaista elämän jatkumista. Uni ja mielikuvitus liittyvät tähän omalla tavallaan. Uni on totta niin kauan kuin se kestää, sanoo kaiketi jonkin Upanishad. Muistaminen on tietäjän tietoa. Ja kuolema on muistamisista suurin. Kuin jäävuori, joka lopulta sulaa takaisin mereen, kuolema on paluu kaikkeuteen. Se, että heräämme ei tee unesta vähemmän totta. Se vain tekee siitä unen. Samoin voisi sanoa elämästä. Se, että kuolemme, ei tee elämästä vähemmän totta, se tekee siitä elämän. Kaikkeudesta puuttuu rajallisuuden kokemukset, elämällä keräämme niitä.
Vanhan vuoden kuolema, uuden syntymä
Kekrinä olemme ruoan ja saunan äärellä. Kokoontuneet yhteen, elämän perusedellytysten äärelle. Kutsumme vainajat kunniavieraiksi ja annamme tilaa myös kuolemalle.
Kekri on vuoden loppiaisia ja alkajaisia. Vanhan vuoden kuolema ja uuden syntymän mahdollisuus. Se muistuttaa, että mikään ei pysy paikallaan. Elämän ja kuoleman pyörä pyörii.
Millaista satoa olet tänä vuonna niittänyt?
Oletko elänyt kohtaloasi todeksi?
Mitä haluat jättää taaksesi ja mitä ottaa mukaan? Mistä kiität?
Kekri kutsuu pysähtymään. Se kutsuu muistamaan. Ja ennen kaikkea se kutsuu kohtaamaan kuoleman , jotta voisimme elää elämämme täydemmin, aidommin, kohtaloamme toteuttaen.
Mielikin metsän tarinat
Sauna-Akka, perinnesaunottaja Laura Foon tutkii itämerensuomalaista perinnettä käytännöllisestä ja lahjatalouden periaatteisiin pohjautuvista lähtökohdista. Mielikin metsä on Sauna-Akan koti, josta hän ammentaa työhönsä saunottajana. Tätä aarreaittaa hän haluaa avata myös kaikille muille kiinnostuneille Mielikin metsän tarinoissa.