Joulun vietto on säilyttänyt paljon muinaisia perinteitä ja tapoja nykyihmisten vuodenkiertoon. Tämä ajatus viehättää ja tässä tarinassa pohdinkin joulun metafysikkaa ja taustoja nykyjoulun taustalla.
1600-luvulle asti joulukuuta on kutsutta talvikuuksi. Joulun sanotaan olevan skandinaavinen lainasana, muinaisgermaanilaisen keskitalven juhlan Yulen tai Julen nimestä. Suomenniemen alueella nykypäivänä tunnettu joulu on kekrin sekä keskitalven vieton sekoitusta.
1600-luvulle asti joulukuuta on kutsutta talvikuuksi. Joulun sanotaan olevan skandinaavinen lainasana, muinaisgermaanilaisen keskitalven juhlan Yulen nimestä. Suomenniemen alueella nykypäivänä tunnettu joulu on kekrin sekä keskitalven vieton sekoitusta. Talvikuu tai Joulukuu, sopivaa.
Kun puhutaan joulusta on puhuttava kekristäkin, sillä niin tiivisti ovat kekrinvieton tavat istutettu nykyjoulunviettoon.
Kekri on ollut vuodenloppiaiset ja toisaalta samalla vuodenalkajaiset. Kekristä on alkanut jakoaika, joka tunnetaan myös joulunvietossa. Jakoajasta lisää neljännessä adventtikalenterin kirjeessä, kun tutustutaan joulunviettoon, jonka Tuomas meille tuo ja Nuutti pois vie.
Sadonkorjuun juhla-ateria
Joululimppu löytyy melkeinpä joulupöydästä kuin pöydästä, vaikka uhrileipäperinne onkin laajalti unohtunut, kuitenkin nykypäivänäkin hyvin tunnetussa rukouksessakin pyydetään jokapäiväistä leipäämme.
Leipä, viljatuote, elämän edellytys, olemassaolon perusperiaatteiden symboli, hedelmällisyyden siemenet ravinnoksi käytettävässä muodossa.
Perinteisesti leipiä oli leivottu sadonkorjuun juhlan, kekrin aikoihin kokonainen pino. Alimmaiseksi jätettiin kekrileipä, tai toukoleipä, myös kevätleipänä tunnettu siemenleipä. Leipää leivottiin sadonkorjuun kunniaksi runsaasti ja sitä tuli riittää kaikille ohikulkijoillekin. Viimeinen leipä, siemenleipä, kekrileipä, joka jäi jäljelle, kun tuo leipäpino syötiin, säästettiin kevääseen ja kylvettiin ensikylvöissä siementen mukana maahan. Edellisin syksyn antimet takaavat seuraavan syklin kukoistuksen ja sadon.
Joulupuuron perinteet menevät kauas, aikaan ennen riisin yleistymistä. Perinteisesti puuro on keitetty esimerkiksi ohrasta. Kuitenkin oleellista on ollut ollut se, että puurossa neste, vesi tai maito on toiminut viljan jyvästen yhdistäjänä. Nesteen voidaan katsoa edustavan tietoisuutta ja jyväset ovat kuin elämän muodon antavat aakkoset. Yhdistyessään luovat siis elämänlähteen, ruuan, puuron. Mikä sopisikaan paremmin sadonkorjuun ja joulun, eli hedelmällisyyden sekä kuoleman ja uudellensyntymän juhlaan. Manteli on tullut mukaan pikkuhiljaa.
Joulun viettoon kuuluu oljet. Aiemmin kenties olkia on levitetty tuvan lattialle ja saatu sitä kautta lämmintä ja pehmeää ajanvietto tilaa. Syksyn juhliin, sadonkorjuun tienoille liityy Jumihäiden vietto. Tässä juhlassa nuoret makaavat oljilla jumissa. Sanotaan että tämä tehtiin niin sanotusti vaatteet päällä ja jos jotain muuta tapahtui, se pidettiin muilta jumihäihin osallistujilta piilossa. Jumi – jumissa – eli kaksi asiaa tiivisti yhdessä. Kahden ohran yhdistyminen on yksi tunnettu symboli taiteessa ja käsityöperinteessä. Balttian alueella tuota symbolia kutsutaan Jumiksi. Jumi, kaksi yhdistyy yhdeksi ja luo uutta. Hedelmällisyyttäpä hyvinkin, seuraavina adventteina paneudutaan syvemmin joulunajan hedelmällisyyden symboliikkaan ja perinteeseen. Oljilla makaaminen, nukkuminen ja joulunpyhien kaaosaikana niillä leikittely on pysynyt joulunajan vietossa tapana ihan melkein nykypäiviin saakka.
Vilja on myös mukana joulunvietossa lyhteiden, himmeleiden ja olkipukkien muodossa. Sadonkorjuun aikaan viimeinen pellolta korjattu lyhde nimettiin Köyriksi, tai viimeisenä pellolla korjaamassa olltu on nimetty Köyriksi. Kekrikin on tunnettu köyrinä. Tuo viimeinen lyhde oli kuten kekrileipä tärkeä uhrilahja, jolla saatettiin uuden kasvun siemenet yli talven ja symbolisesti seuraavan syklin alkuun. Pellon haltian lahja palautettiin peltoon kylvämällä tuo kekrilyhde kevätkylvöissä takaisin maahan. Joillain seuduilla on viimeinen lyhde saatettu tehdä olkipukin sijaan olkineidoksi, helkaneidoksikin kutsutuksi olkineidoksi, joka sitten helkajuhlissa saa pääosan.
Jakoaika
Kekristä on alkanut jakoaika. Kaaoksen voimien aika. Aika, jolloin verhon maailmojen välillä sanotaan olevan todella ohut ja häilyväinen. Pimeyden ja kaaoksen aika, jolloin arjen rutiinit ja säännöt murtuvat. Piiat ja rengit ovat saaneet vapauden vaihtaa taloa ja talonväki on viihtynyt oluen ja hyvän ruuan parissa. Arjen askareet on sadonkorjuussa pistetty pakettiin ja siirrytään enemmän sisätöiden pariin. Hyvä hetki antaa kaiken olla. Jakoaika on kestänyt 12 vuorokautta. Aika, joka on ollut tarpeen kuu ja aurinkokalentereiden tasaamiseen.
Myös joulua on sanottu vietettävän 12 päivää… tai niin kauan kuin olutta riittää.. Tuomas joulun tuopi, Nuutti pois viepi.
Tuomaanpäivä
Tuomaanristi on puusta tehty vinoneliön muodossa oleva risti. Tuomas tuo joulun. Tervaristi on tuomaan merkki, joka maalattin navetan oveen tai portin pieleen. On myös ollut mahdollista asettaa vaikkapa männyt ristiin. Ristinkaltaiset merkit ja symbolit liittyvät myös vahvasti aurinkoon, vertaa vaikkapa aurinkoristiin, Tuomaan runoissakin yhdistetään aina rautarengas tervaristiin. Aurinkoristi siis. Tuomaan päivä aloittaa auringon pesäpäivät, pimeyden päivät, jotka kuitenkin johtavat auringon uudelleen syntymiseen.
Nuutin päivä
Nuutin päivää vietetäänkin nykyisen loppiaisen aikaan. Nuuttipukit kiertelevät syömässä loputkin jouluruuat ja koristeet. Lähdetään kohti selkäviikkoja, talven selkää. Tammikuuta. Talvennapa tammikuussa liittyy talvennavan eli selän, suuren tammen taittumiseen, jotta pääsee taas kevät koittamaan ja kuu ja aurinko kumottamaan.
Joulupukki on yksi näkyvimpiä joulun symboleja nykyjoulun vietossa. Joulupukin historiaa voidaan tutkia moniin suuntiin. Kuten viime viikolla todettiin, joulun viettoon sekoittuu paljon kekrin vieton piirteitä ja joulupukin yhteydessä on mainittava Kekripukki. Kekripukki kiersi talosta taloon ja jos ei pukkia syötetty ja juotettu uhkasi pukki seurueineen rikkoa talon uunin. Laajemmin Euroopassa on tunnettu tarina Krampussista, pukin ja paholaisen sekoituksesta, joka rankaisi huonosti käyttäytyneitä lapsia. Nyky joulupukkiin on kenties sekoittunut myös Myran piispan hahmo, Pyhä Nikolaos jakoi rahaa ja lahjojaköyhille. Suomen alueelta löytyy myös Nuuttipukki perinne, jossa joulun jälkeen nuoret miehet käyvät talosta taloon kiertämässä ja keräämässä joulusta jääneitä tähteitä pukeutuneena harmaisiin, turkkeihin ja naamioihin, kuten kekripukkikin, pelottaviin asusteisiin. Kekripukki on tunnettu myös Köyrittärenä, jolla on keritsimet naaman tilalla. Keritsimet tunnetaan myös kohtalottaren välineenä, jolla hän elämän langan lopulta katkaisee. Kekrittären hommia. Kohtalon kanssa ollaan siis tekemisissä.
Joulupukki kumpuaa talvipäivänseisauksen ja sadonkorjuun juhlien hedelmällisyysriiteistä. Sillä että anteja, erityisesti oluen muodossa käytiin pyytämässä talosta taloon, oli ikään kuin sadon tarkistusta ja uuden sadon turvaamista. Lahjat lapsille ovat tietenkin uuden syklin ja sadon varmistamista. Hyvien ja pahojen lasten erottelu on ikään kuin sadonkorjuun ajan tilintekoa. Mitä on saatu aikaiseksi? Oletko elänyt sinun näköistä elämääsi? Miten jatkat eteenpäin. Sitä niität mitä kylvet.
Pukki lentää porojen vetämässä reessä. Tämä tarina kulkee nykyjoulussa. Kuin Väinämöinen runoissa hirven tai hevosen vetämänä.
Olut.
Sima on hunajaviiniä, joka virtaa kevään juhlissa ja jota tehtiin jumalille. Olut on arkista maltaista pantua juomaa, jonka nähtiin olleen jumalien lahja ihmisille. Olut oli suuressa rooliissa sadonkorjuun juhlissa ja jakoajan sekä joulunajan vietossa. Joulua vietettiin 12 päivää tai niin kauan kuin olutta riittää. Humalassa normaalit arjen rajat hämärtyvät, kuten joulunvieton kaaokseen on kuulunut. Oman itse erillisyys ei enää niin vangitse, kokemus laajenee ja sekoittuu. Viina on viisasten juoma ja olut rituaalikäytössä myös. Olut alkoholijuomana nähdään kuin taivaallisena koodina tai kaavana, elämää ylläpitävän veden ja tulen yhtymisestä. Oluen synty on tunnettu loitsu kansanperinteen arkistoissa ja Osmotar tai muu oluen synnyttäjä tarvitsee eri eläinten apua, jotta olut saadaan käymään. Usein vasta kahden taistelevan karjun sylki on sopivan väkevää, jotta oluen pano onnistuu! Karjut ja sika ovatkin ainakin nykyjoulun vietossa merkittävässä asemassa.
Sika.
Skandinaavissa perinteessä hedelmällisyyden ja viljasadon jumalan Freyrin ratsuna onkin karju, ja vuodenlopetusta juhliessa on ollut tapana uhrata karju Freyrin kunniaksi. Sadonkorjuunjuhlassa on ollut tapana teurastaa härkä, tästä onkin tallessa paljon runoperinnettä, mutta välillä runoissa on ison härän tilalla iso sika. Sika on toki ollut monessa taloudessa kenties suurin mahdollinen juhlateurastettava, joten on ihan luonnollista että sika on näytellyt härän osaa. Voisiko tästä olla jäänyt myös meille jouluaterian tähdeksi kinkku, eli sika. Skandivaavisessa talvipäivänseisauksen Blot juhlassa on myös ollut isossa osassa porsaanteurastus.
Tonttu.
Tontut ja haltiat ovat perinteessä liittyneet erilaisten paikkojen ja tilojen henkiin. Tonttua on etymologisesti yhdistetty tonttiin, hauska ajatus on että tonttu muodostuu paikalle kun siitä tulee hahmotettu oma alueensa, tonttu auttaa esimerkiksi kotia tai saunaa erottumaan muusta ympäröivästä. Tonttu tai haltia on vaikkapa saunan luonto, luonne. Haltia. Se, joka omistaa, tai ylläpitää tai hallitsee tiettyä asiaa. Tonttukivet, eli mulkkukivet ovat taas keskellä peltoa sijainneita kivipatsaita ja näiden on katsottu muistuttavan suvunjatkumiseen liittyviä tuvanpatsaista. Ollaan taas hedelmällisyyden äärellä. Joulutontut ovat nykyään joulupukin apureita, joulunhengen, jouluntontin ylläpitäjiä?
Joulukuusi
Joulukuusi tuodaan keskelle tupaa. Joulun maailmanpuu, keskuspilari! Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Kuusi on tarjonnut suojaa. Kuusi on myös tunnettu portti Manalaan. Vainajien ja edesmenneiden uhrilahjat on usein viety kuusen juurelle ja kuusi on yksi yleisimpiä karsikkopuita, vainajan nimen kaivertamalla karsikkopuuhun yhdistetään vainaja esivanhempien verkkoon. Taloja on koristeltu jo ennen kristillistä aikaa kuusen oksilla. Keskikesällä koivun oksilla ja keskitalvena kuusenoksilla. Koivu ja kuusi ovatkin kuin kolikon kääntöpuolet.
Joulukuusi on kuitenkin erityinen kuusi. Joulukuusi koristellaan kynttilöillä tai valoilla ja kaikenlaisilla koristeilla. Valot ja koristeet tuovat tähän Tuonelan puuhun elämän riemun ja ilmentymisen symbolit. Elämän värikkyyden. Joulukuusessa on siis pohjana tuo puu, joka on kuin kaiken alla oleva tietoisuus, jonka oksat sitten tarjoavat mahdollisuuden elämän rikkauden kokemukselle.
Sauna-Akka, perinnesaunottaja Laura Foon tutkii itämerensuomalaista perinnettä käytännöllisestä ja lahjatalouden periaatteisiin pohjautuvista lähtökohdista. Mielikin metsä on Sauna-Akan koti, josta hän ammentaa työhönsä saunottajana. Tätä aarreaittaa hän haluaa avata myös kaikille muille kiinnostuneille Mielikin metsän tarinoissa.